Anabolia.

Talven myötä Viimaneito kasvoi, paitsi pituutta, myös leveyttä. Joskus käy näin. Uuden Viiman löydät täältä: http://syviima.blogspot.fi/

Whitbread muistelua VORin kynnyksellä

Whitbread 1973-1974 (löytyy sieltä hätähousuille lyhyempikin pätkä)

Syksy


Syksy tekee tuloaan ja Viimassa valmistellaan veneen nostoa. Viimeiseksi kisapurjehdukseksi jäi S&S-kisa, eli Eikan kryssi. Se purjehdittiin erittäin kevyessä kelissä. Startin jälkeen Viima pääsi karkaamaan muilta, mutta jäi sitten pläkään odottamaan kilpakumppaneitaan. Tuulen taas viriessä saatiin vene kulkemaan, kunnes juututtiin taas odottamaan muita kalkkiviivoilla. Line honours vajaan metrin verran ennen Ledaa (S&S Swan 36).

HTR: vanhakin voi voittaa!



Säätiedotuksen mukaan luvassa olisi n. 10m/s tuulta, joka sitten yön mittaan yltyisi, eli Viimalle varsin sopiva keli. Startti oli kl 19:11 ja lokikin ehdittiin putsata muutama minuutti ennen sitä. Lähtö otettiin kännykkäkellon tarkkuudella, ja tänä vuonna onnistuttiin varsin mukavasti. Kännykkä nimittäin ei edes ehtinyt vaihtaa minuuttilukemia ennen linjan ylitystä. Kevytveneet lähtivät olemattomassa tuulessa kovempaa ja me ihastelimme Melkin kallioita ja nautimme kovaäänisen naisen kommentoinnista. Hän tiesi tarkalleen mitkä veneet kisasivat ja mitkä pärjäisivät. Mekin saimme selkeän tuomion osallistumattomuudesta veneen ulkonäön perusteella. Siitä huolimatta vendattiin Kasuunia kohti ja sinniteltiin kevyessä tuulessa. Onneksi se yltyi tasaisesti ja vauhtikin nousi hiljalleen. Tarkkailtiin Raita II:sta, jonka kanssa mentiin tasamatkaa aina maaliin asti. Kasuunin jälkeen suunniteltiin spinnun laittamista, mutta TWA oli alkuun n. 100 astetta ja AWA reilusti alle spinnulle suotuisan, joten mentiin genualla ja toivottiin tuulen kääntymistä vastaisemmaksi, tuo reach kun on Viimalle hidas purjehduskulma muihin verrattuna. TallinnaMadalin jälkeen tuulikulma oli otollisempi ja pääsimme Raita II:n ohi. Sillä asetelmalla sitten maaliin klo 1:54 jännäämään tuloksia, jotka olivat suotuisat. Tuuli ei missään vaiheessa vahvistunut luvattuihin lukemiin ja oli mittareidemme mukaan maksimissaan 17kn puuskissa kisan aikana, mutta se ei haitannut kisamenestystä.

Hki 2-Star

Huh! Erittäin kova yritys saada gastia tuohon 18h rykäykseen, mutta ei. Tarjouksena oli jopa täydet yöunet gastille lämpimässä kajuutassa, mutta ei onnistunut tänä vuonna. Sääennuste povasi Viimalle sopivaa keliä, mutta sen toteutuminen jää nyt kokematta. Harmi sinänsä, kun kisassa on muutenkin niukanlaisesti osallistujia. Mistäköhän johtuu kisan epäsuosio? Kyse on kuitenkin kunnon avomerikisasta, joita soisi enemmän tälle alueelle.

Update: Kisa oli ja meni, Viima jäi valitettavasti satamaan. Merellä satoi ja tuuli ja kilpailijoita siis koeteltiin. Mutta www.helsinki2star.fi-sivuilla ei juuri ole informaatiota. Ehkä kisaa voisi markkinoida paremmin ja myös laittaa tulokset esille. V. 2010 kisalla oli jopa lähes reaaliaikainen blogi, mutta sitä ei tänä vuonna nähty. Lisää näkyvyyttä, kiitos! Esim. Watski Twostar Skagerrak on jo aika näkyvä: http://www.seilmagasinet.no/regatta?regatta=436  ja samoin on Watski 2star Baltic: http://watski2star.se/2011/  Tietysti avomeripurjehduskulttuuri tuolla on eri tasolla kuin täällä, mutta tuosta voi ottaa esimerkkiä.